Förflytta dig till innehållet

Turkulaiset vastaavat: Mikä on suosikkipaikkasi Turussa kesäisin?

Texten finns också på svenska.

kvinna

Laura Satamo.


Laura Satamo
Vuoden turkulainen 2019, tunnettu kahden lapsen äidin elämää käsittelevästä blogistaan Mamma rimpuilee.
– Minulla on monta suosikkipaikkaa. Ne ovat lähellä kotiani keskustassa, ja ne ovat esimerkiksi puistoja, kahviloita, tori, jokiranta ja kaikki terassit. Turun keskustassa on hyvää se, että lähes joka paikkaan pääsee parissa minuutissa. Lounaalle, mansikoita ostamaan tai lasilliselle Tintån terassilla pääsee nopeasti. Käyn jossakin kaikista edellä mainituista paikoista joka päivä.
man som sitter i gräset med gitarr

Michael Monroe.


Michael Monroe
Muusikko
– Eräs suosikkipaikoistani Turussa keväisin ja kesäisin on Majakkaranta. Käyn siellä usein kävelyllä vaimoni kanssa. Merimaisema ja linnut ovat mahtavia. Pidämme erityisen paljon paikalla yleensä oleskelevan joutsenpariskunnan tarkkailemisesta.
kvinna som tittar åt höger

Saara Malila.


Saara Malila
Turun kaupungin viestintäjohtaja
– Minun suosikkipaikkani Turussa on lähirantani Hirvensalon Moikoisissa, missä asun. Pitkäsalmen varrella oleva pieni ranta ei ollut hyvässä kunnossa: se oli kasvanut umpeen ruokoa, sillä se ei enää ollut yleisessä käytössä. Viime kesänä tapasin lähistöllä asuvan naisen, ja aloimme raivata rantaa: Susanna niitti ruovikkoa, ja minä haravoin. Rannasta tuli yksi Turun kaupungin kummipuistoista, joten kaupunki on nyt ruopannut rannan, ja kesäkuun alussa järjestämme rannalla talkoot.
– Ranta on lempipaikkani, koska se on lähellä ja on nyt avara ja kaunis. Tuntuu hyvältä, että olen itsekin ollut mukana kunnostamassa sitä yhdessä muiden ihmisten kanssa. Lenkkeilen rannan kautta aamuisin ja vietän usein myös kesäpäiviä siellä. En kyllä ole uskaltautunut talviuinnille – olen avantouimari, mutta minun täytyy päästä saunaan uinnin jälkeen.
kyrkoherde framför husArkiv

Tapio Luoma.


Tapio Luoma
Arkkipiispa
– Vaikka olen muuttanut Turkuun melko äskettäin, olen jo ehtinyt löytämään kaupungista useita hienoja paikkoja. Lempipaikkani kesäisin on Vartiovuori. Siellä saa olla lähellä luontoa ja historiallisia paikkoja ja nauttia kauniista näköalasta kaupungin yli. Se on rauhallinen paikka keskellä keskustaa. Tuon mielelläni vieraita Vartiovuorelle. Käyn siellä muutaman kerran kuukaudessa, ja kuntoilen siellä myös joskus.
man i kostym

Mikko Pietilä.


Mikko Pietilä
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri
– Tällä hetkellä lempipaikkani on Kakskerranjärvi, jonka rannalla minulla ja vaimollani on vapaa-ajan asunto. Asun siellä käytännössä katsoen koko kesän. Paikka on lähellä kaupunkia, mutta siellä on rauhallista ja siellä voi pelata golfia, kuljeskella luonnossa, uida ja kalastaa. Viihdyn siellä todella hyvin! Tiedän myös monia muita hienoja paikkoja Turussa, sillä olen asunut täällä koko ikäni.
fotbollsspelare

Timo Furuholm.


Timo Furuholm
FC Interin hyökkääjä
– Minulla ei ole varsinaisesti fyysistä suosikkipaikkaa – suosikkipaikkani on polkupyöräni satula. Pyöräilen mielelläni esimerkiksi Ruissaloon. Siellä voi pyöräretken päätteeksi käydä uimassa ja sitten matkustaa laivan kyydissä takaisin Turkuun. Pyöräilen joka päivä. Pyöräilyn etuna on, että siirtyminen paikasta toiseen on nopeaa, ja pyöräillen pääsee melkein minne tahansa. Voi tutkailla maailman menoa tai nauttia luonnosta.

Dela artikeln

Kommentarer

Alla som kommenterar ÅU:s webbartiklar förväntas göra det sakligt och under sitt eget namn. Vi godkänner inga länkar till externa webbplatser i kommentarerna. Kommentarerna modereras. Fyll i både ditt för- och efternamn, tack.

Lämna en kommentar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *

Mera nyheter